maanantai 31. maaliskuuta 2014

Spring shopping

Viime aikoina on löytynyt pari kivaa juttua ja tässä tulisi esittelyä. Jostain syystä mun jalkani vain vievät mut kohti kauppoja, vaikka tarkoituksena olisi vähän vähentää tätä rahanmenoa. Mitään totaalishoppailulakkoa en aloita, koska tiedät kokemuksesta, että silloin tekee kaikista eniten mieli käydä ostoksilla ja löytyisikin vaikka mitä kivaa. 

Viime viikolla kävin kauppakeskus Kaaressa ja tein ensimmäiset ostokseni BikBokista. Valkoisessa puuvillapaidassa yhdistyy kaksi tämän hetken trendiä: kietaisumalli ja peplum-alaosa. Samalla kiinnitin huomiota siroon sulkakoruun ja nappasin senkin mukaani kassalle. 





Tänään kävin kampaajakäynnin jälkeen pyörähtämässä parissa liikkeessä ja ystäväni Krista sai mut ostamaan tämän maailman herkullisimman värisen urheilupaidan! Pitkähihainen paita on pehmeää materiaalia ja voin jo kuvitella käyttäväni sitä esimerkiksi joogassa tai valmennettaessa. Paidassa on myös kivoja yksityiskohtia, kuten rypytykset alareunassa ja sormen reijät hihoissa. Pitkähihainen on kotoisin Intersportista ja merkiltään Casall.



Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä löytyi täydellinen kesämekko. Olin katsellut mekkoa jo aikaisemmin netissä, mutta harmikseni oma kokoni oli jo loppuunmyyty. Malliltaan mekko on klassinen ja istuu täydellisesti. Valkoinen on aika arka väri, mutta ehkä se korjaantuu ruskettuneiden säärien myötä :) Mekko lähtee myös ehdottomasti mukaan Kyprokselle. Nyt täytyy vielä löytää tämän pariksi jotkut kivat konjakin väriset ballerinat ja ihana, simppeli kesäasu on valmis. Mekko löytyi siis H&M:stä.


Pinnassa hauska kuviointi ja kyljissä kaunis leikkaus. Voi että miten odotankaan kesää!


Sellaisia ostoksia tällä kertaa. Mitäs tykkäätte? Itse tykkään tosi paljon ja uskon, että kaikki tulevat kovaan käyttöön. Ehkä vähän pidän taukoa tässä shoppailussa. No ei, lähdemme torstaina abiristeilylle ja yksi päivä kuluu Tukholman kaduilla. Eihän sitä voi tietää, jos sieltäkin löytyy jotakin ostamisen arvoista. :)

Asiasta kukkaruukkuun, haluan kiittää kaikkia, jotka ovat osallistuneet sivupalkin äänestykseen ja kohtahan se onkin jo ohi. Yllätyksekseni äänet jakautuivat todella tasan ja ilmeisesti tästä blogista etsitään kaikenlaista luettavaa. Tarkoituksena oli toteuttaa toivotuin postaus heti tällä viikolla, mutta nyt kun ääniä on tullut tasaisesti jokaiseen kohtaan, aion vähitellen tehdä postauksia kaikista näistä. Suunnitelmissa on mm. tonnikalakasvisvuoan resepti, venyttelyn abc ja keväinen meikkilook. Lisäksi luonnoksissa odottaa mielipidekirjoitus, joka on sopivia kuvia vaille valmis. Heitelkää vain lisää toiveita, jos tulee mieleen.

 Mukavaa viikonalkua kaikille! 

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Girly morning

Ihanaa perjantaita kaikille! Ulkona paistaa aurinko ja edessä on mahtava päivä :) Kävin jo aamulla koululla kysymässä viimeisetkin yo-tulokset ja kyllä alkaa siltä näyttää, että minustakin tulee ylioppilas! Sain myös ystävältäni ihania VS-tuotteita tuliaiseksi ja fiilistelinkin tuota herkullista tuoksua jo pariin otteeseen. Aamupalaksi nautin marja-ananassmoothien ja kohta lähden lounaalle hyvään seuraan. Huominen kuluu jälleen voimistelukisoissa ja sunnuntain suunnitelmat ovat vielä vähän auki. Halusin kuitenkin jakaa teille pari tyttömäistä kuvaa omasta aamustani ja toivottaa ihanaa viikonlopunalkua kaikille :)




Nauttikaa päivästä! :)

torstai 27. maaliskuuta 2014

Asua luonnon helmassa

 Kerrankin sai ottaa asukuvia palelematta! Ihanaa kevään tuntua ilmassa, kun naapurin mummokin pysäytti sanoakseen, että oletpa silmänilo. Vitsit, miten hyvälle mielelle voi tulla ihanasta ja varsinkin odottamattomasta kommentista. Tämän päivän asu kuvattiin aika luonnollisissa tunnelmissa ja aurinko paistoi kauniisti taustalla. 
Asussa ei ollut mitään erityistä jujua, halusin jotakin mukavaa ja itseni näköistä. Paksu neule meni kivasti kevättakin kanssa ja revityt farkut toimivat vastapainona hempeille palmikkokuvioille. Olalle Longchamp ja jalkaan vetäisin uudet nilkkurit. Vitsit, että tykkäänkin niistä tosi paljon! :)



Neule: Lindex
Farkut: Zara
Nilkkurit: Marco Tozzi
Laukku: Longchamp
Kello: Ur & Penn

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Mitä te toivotte?

Moikka!

Sanon nyt tärkeimmän heti alkuun: äänestäkää sivupalkissa toivomianne aiheita, toteutan suosituimman heti äänestyksen jälkeisellä viikolla. Aikaa on sunnuntaihin asti :) Haluaisin kovasti kuulla, mitä siellä ruudun toisella puolella toivotaan. Jos vaihtoehdoista ei löydy mieluista, niin kommenttia vaan tulemaan.

Täällä elellään leppoista arkea. Viimeisiin päiviin on kuulunut treeniä, hyvää ruokaa, Gossip Girlin armotonta tuijotusta ja haaveilua kesästä. Ihanaa kun voi vaan latailla akkuja ja rentoutua kaikessa rauhassa. Eipä mulla sen kummempaa asiaa ollut, halusin vaan muistuttaa tuosta äänestyksestä ja laittaa parit kuvat viime päiviltä. 

Leivottiin suklaakakkua siskoni kanssa.

Pitsiä päällä ja hymyillen eteenpäin!

Ihania tulppaaneja piristämässä huonetta :)

Viimeisin koukutus: viltin alla GG-maratonia.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille! :)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Better late than never -boots

Olen katsellut koko viime syksyn ja talven kaikenlaisia bootseja. Ne ovat niiiiin kivannäköisiä, mutta en mitenkään osaisi nähdä sellaisia itselläni. Olen mielestäni klassisempi ja tyttömäisempi pukeutuja, joten en jotenkin osannut mieltyä siihen bootsimuotiin. Talven aikana löysin kuitenkin parit muut kengät, jotka täydensivät mun varastoa. Silti sellaiset "rouheammat" nilkkurit pyörivät mun mielessä ja olin jo melkein unohtanut metsästäväni sellaisia, kunnes mentiin siskoni kanssa ex-tempore -käynnille My Doris/Anton&Nina -kauppaan. Kauppa sijaitsee kauppakeskus Kaaressa ja oli minulle aivan uusi tuttavuus. Toisella puolella oli lasten vaatteita ja toisella puolella naisten vaatteita, myynnissä oli esimerkiksi Vilan vaatteita. Sitten huomasin hyllyllä kivannäköiset nilkkurit ja sovitin niitä heti. Omaksi onnekseni vielä oli jäljellä jopa kokoa 35! Ja kaiken lisäksi, nämä ihanuudet olivat -50% alennuksessa! En vaan voinut olla ostamatta niitä. Eli nyt pitkän kuolailun jälkeen, mullakin on vähän niinkuin bootsit :D 




Nilkkurit ovat mielestäni juuri itselleni sopiva malli, hieman kapeampi kärki ja tyttömäisemmillä yksityiskohdilla varustetut. Materiaaliltaan nämä ovan keinonahkaa, mutta ainakin näin alkutuntumalta tuntuvat tosi napakoilta ja hyviltä. Takana on kivat solmittavat narut ja pohjassa pieni koroke. Tällaisia arkikenkiä nimenomaan tarvitsinkin. Näillä jaksaa kävellä ja seistä koko pitkän päivän ilman jalkojen väsymistä. Merkki oli siis Marco Tozzi ja tykkään näistä ihan superisti! 



Nilkkurit olivat eilen käytössä ja toimivat ihan täydellisesti! Nämä ovat kyllä yksi parhaista löydöistäni vähään aikaan :) Mitäs tykkäätte? Iskeekö tyttömäisemmät bootsit teihin? 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

My outfit for the day off

Moikka ja ihanaa lauantaita kaikille! Tänään on vietetty sitä ensimmäistä vapaapäivää, ilman stressiä ja turhia suunnitelmia. Koko päivä vierähti oikeastaan siskon kanssa ja mikäs sen parempaa :) Päivällä käytiin pyörähtämässä kauppakeskus Kaaressa ja jotain kivaa tarttuikin mukaan... Sitten suunnattiin siskoni luokse tekemään ruokaa. Iltapäivällä käytiin vielä kävelemässä, auringon paistaessa ihanasti. Lopuksi leivottiin vielä suklaakakkua ja katseltiin hömppäleffaa. Sellainen vapaapäivä tällä kertaa. 


Sitten näitä asukuvia, pitkästä aikaa! Tykkään itse katsella muiden asuja blogeissa, mutta harmittavan usein saan itselleni ketään kuvaajaa tai on muita ongelmia, kuten sää. Tänään kuitenkin nappailtiin muutamat kuvat siskoni kanssa mun vapaapäivän asusta :)


Uskaltauduin jo laittamaan kevättakin ja tennarit. Kai se kevät on todella tullut! :) Vaikka takin alla piti kyllä olla paksu neule ja kunnon kaulahuivi kaulassa, mutta tästä se lähtee. Oli niin kiva tunne ottaa kuvia ulkona, kun ei palellut ja aurinko paistoi. Sen myötä tuli myös varjot, mutta ehkä ne aiheuttaa lähinnä vaan hilpeyttä :D


Tuo Mangon neuletakki on jäänyt vähemmälle käytölle, vaikka tykkään siitä hirmuisesti. Neuleen yhdistin perusjuttuihin: mustat farkut ja valkoinen toppi. Longchampin uusi tulokas keikkui ranteella ja täydensi asua :) Vielä uudet kakkulat silmille ja asu oli koossa! Yksinkertaista, eli juuri omaa tyyliäni!



Takki: Jennyfer (Roomasta)
Kaulahuivi: Lindex
Kengät: Primark
Laukku: Longchamp
Housut: Dr. Denim
Neuletakki: Mango
Aurinkolasit: Lindex


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Vihdoin se on ohi!

Ylioppilaskirjoitukset, vihdoin ohi! Se stressin määrä, huonosti nukutut yöt, liikkuvien määreiden pänttääminen, defenssien opettelu, jättimäinen kirjakasa pöydällä, alleviivaustusseja joka paikassa, huono omatunto, siitä että nytkin pitäisi olla lukemassa. Se kaikki, on nyt ohi! Syksyn urakka tuntui kevyemmältä, sillä kirjoitin itselleni vahvoista aineista hyvät arvosanat. Mutta tämä kevät on ollut pitkä ja raskas, ruotsia, psykologiaa ja äidinkieltä. Vaikea sanoa vielä miten meni, mutta toivon läpäisseeni kaikki aineet. Äidinkielestä mulla oli suurimmat paineet ja valitettavasti ne kostautuivat, ainakin tekstitaidossa. Ruotsi oli kaikista heikoin ja motivaatio sen opiskelun kohdalla aikalailla nollassa. Mutta psyka, tänään oli psyka ja voin ilokseni todeta, että ylitin itseni! Tunne oli mahtava, kun sain koepaperin ja tunsin, että hei mähän osaan! 22 sivun kirjoittamisen jälkeen oli aikalailla kaikkensa antanut olo ja 5 tunnin kohdalla lähdin salista tyytyväisenä. En uskalla sanoa tuloksista vielä mitään mutta ainakin olo on nyt helpottunut! 


Voi että tätä tunnetta! Ihanaa, nyt olen vapaa rentoutumaan ja käyttämään aikaa muuhunkin kuin siihen lukemiseen.Tai ainakin koulukirjojen lukemiseen, mukavaa välillä lukea hömppäkirjoja ja syventyä kunnolla Cosmopolitanin tarjontaan :) Onnea kaikille abeille tästä suuresta urakasta ja sen saavuttamisesta, toivottavasti kaikki ovat tyytyväisiä omasta suorituksestaan.


Laitoin kuvitukseksi viimeaikaisia Instagram-kuviani, sillä myös blogin pitäminen on ollut hieman hankalaa tässä kirjoitusten aikaan. Nyt kuitenkin päässä on monta kivaa ideaa ja aion kuvailla ja kirjoitella entistä enemmän lähiaikoina! Jos teillä on jotain ideoita, tai toiveita niin nekin ovat erittäin tervetulleita :)


Ihanaa viikonloppua ja rentouttavia oloja varsinkin kaikille kirjoittaneille abiturienteille, nyt vain juhlia odottamaan! ;)

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

3 +11 löytöä ja kosmetiikkalupaus

Tänään tehtiin siskon kanssa aikamoista tuhoa tuolla Sokoksen 3+1 -päivillä. Jotenkin sitä tulee aina sokeaksi niille alennuksille siinä ihmisvilinässä ja korien keskellä. Joka laarista pitää napata jotakin ja vähän väliä ajattelee, että "hei tällanen mun on ihan pakko ostaa!". Ennen kuin huomasinkaan mulla oli kori täynnä kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista. Tarkoituksena oli lähteä vaan ostamaan perustarpeita, kuten vanulappuja ja luontaistuotteita, mutta jostain kumman syystä kassalla myyjä piippaili yhteensä 11 tuotetta mun kassiin. Hyvänen aika sentään, tulihan taas osteltua vaikka ja mitä. Esittelen nyt ne kivoimmat ostokset, jotka oikeastaan olivat kaikki heräteostoksia. Mutta puolustukseks voin sanoa, että ne oli kaikki alennuksessa! 


Ostin siis We Care Icon -merkkisen applikaattorisiveltimen, joka tulikin tarpeeseen lyhyen vartensa ansiosta. (Pääsee lähemmäs peiliä tekemään tarkempaa työtä.) Samalta merkiltä löytyi oikein herkullinen kesähuulipuna. Vakkarikalustoon juurtunut L'Oréalin Volume Million Lashes extra black -ripsari lähti myös mukaan. Sitten ihania Make Up Storen luomivärejä oli myös alennuksessa, joten sellainenkin kantautui kotiin. Ja vielä GOSH:n kynsilakka.

Tämä oli siis päivän lempparilöytöni: Make Up Store Cybershadow, sävyssä irresistible. Väri on vähän vaaleanpunaista muistuttava, mutta kuitenkin soveltuva arkimeikkiin. Ei liian glitterinen tai helmiäinen, mutta ei kuitenkaan ihan mattavärikään. (selkeetä?)

GOSH:n kynsilakka on väriltään todella kirkas ja näyttävä. Osaan jo kuvitella tämän varpaankynsissä keskikesällä! Sävy oli siis 614 SPOT ON! PINK.

We Care Icon, moisture Wear huulipuna sävyssä 15. Omistan jo ennestään 2 samanmerkkistä huulipunaa ja olen todennut ne hyviksi. Pigmenttisiä ja kosteuttavia. Käytössä tuo sävy on enemmän pinkimpi ja vähän kimaltava. Innolla odotan, että pääsen laittamaan tätä, muutenkin kuin kokeilumielessä.

Sitten se kosmetiikkalupaus. Tänään tuli siis ostettua aika paljon kaikenlaista niin tarpeellista, kuin tarpeetontakin. Shoppailun jäljiltä sain kotiin kannettavaksi ison kassin, täynnä tavaraa (okei siellä oli myös ruokaostoksia), mutta silti tulin ajatelleeksi, että ehkä olisin selvinnyt myös ilman näitä ostoksia. Ehkä shoppailen kosmetiikkaa vähän liian herkästi alennusten iskiessä silmille. Joten päätänkin nyt olla ostamatta mitään kosmetiikkaa ennen Kyproksen reissuamme (9.5.). Ainoa, mitä saan ostaa on loppuun kulunut tuote, jota käytän joka päivä. Ja sellaisiakaan ei pitäisi olla nyt lähiaikoina tiedossa. Eli sanon pariksi kuukaudeksi heipat "turhalle" kosmetiikalle. Nyt riittää pursuava kynsilakkaboxi ja ikuinen huulipunien metsästys hetkeksi aikaa. Ajattelin nyt, että kun teen tämän lupauksen kirjallisesti tänne blogin puolelle, mun on pysyttävä tässä meikkilakossa oikeasti. Se siitä purnukkapaasauksesta, aamen!

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Resepti: kinkkurullat

Pitkästä aikaa reseptiä kehiin. Tänään paljastan hyvän pikkusuolaisen reseptin. Kinkkurullat siis kyseessä ja näitä on tarjottu useammillakin kekkereillä ja kadonneet nopeasti parempiin suihin. Resepti on helppo ja nopea valmistaa, joten se sopii siis loistavasti juhlavalmisteluihin.

Tarvitset:

- 6 dl vehnäjauhoja
- 1 tl suolaa 
- 2 rkl sokeria
- 100 g voita
- 2 dl vettä
- 1/2 pussia kuivahiivaa

- ruohosipulituorejuustoa
- kinkkua oman maun mukaan (itse käytin palvikinkkua ja se sopi mielestäni erinomaisesti)
- juustoraastetta



Sekoita kuivat aineet keskenään, nypi joukoon voi ja kaada joukkoon lämmin vesi. Anna taikinan kohota noin 30 min. Jaa taikina kahteen osaan, kauli suorakaiteen muotoinen pala, voitele tuorejuustolla, levitä pinnalle paloiteltu kinkku ja juustoraaste. Kääri rullalle, leikkaa noin 1 cm paksuisia viipaileita ja käännä ne kyljelleen leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.




Ja lopuksi: nauti! Suosittelen todella kokeilemaan, herkullinen suolainen resepti.
(alkuperäinen resepti: täältä)


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Sunnuntaina ei stressata!

Huomenna on ruotsin yo, mutta päätin, että tänään en stressaa. Nyt on lukemiset luettu, eikä se siitä parane stressaamalla tänään. Tämänkin ajan voisin varmasti käyttää lukemiseen, mutta tuli vain sellainen olo, että haluan tehdä jotain, mikä tekee minut iloiseksi. Olen huomannut, että mitä kauemmin olen pitänyt tätä blogia, sitä iloisemmaksi tulen. Aina kun kirjaudun bloggeriin ja luen kommentteja tai huomaan saaneeni uuden lukijan, tulen todella iloiseksi. Tämä on minulle pieni, mutta ihana tapa irtautua arjesta. 

Tänään olen herännyt aikaisin, käynyt vetämässä treenit ja syönyt itsetekemääni lohipastaa lounaaksi. Uppouduin myös selailemaan vanhoja Ellejä, joista löytyikin vähän inspiraatiota kevät- ja kesäpukeutumiseen. Laitoin myös pitkästä aikaa "kevättuoksuani" ja vaikka maassa on jälleen lunta, on mulla jo ihan kevätfiilis. 





Ihanaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa kaikille! Älkää stressatko :)

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Shokkimeikki

Voimistelumaailmassa näyttävyyttä haetaan paljolti asuilla, kampauksilla ja meikeillä. Sain jälleen vastuun meikistä ja pääsinkin kokeilemaan tavallisesta poiketen kunnon shokkimeikkiä. Itse käytän vain neutraaleja sävyjä ja pysyttelen melko hillityssä lookissa päivästä toiseen, joten oli ihana päästä irrottelemaan luovuuden kanssa tämän shokkimeikin muodossa. Tällä kertaa sudittavaksi tuli siskoni. Käytin vain Make Up Storen tuotteita, sillä mielestäni niissä on paras pigmentti ja myös värimaailma on hyvin kattava. Vielä kerratakseni: tämä meikki on tarkoitettu vain show-käyttöön :) 

(Meikkipohja ja ripsiväri oli laitettu jo ennen tämän meikin luomista)

1. Pohjusta luomi ja levitä siihen valkoista helmiäisluomiväriä.

2. Jaa silmäluomi mielessäsi kahteen ja levitä turkoosia väriä luomen ulkonurkkaan aloittaen keskeltä. Muotoa voi halutessaan muuttaa, mutta itse tein hieman siipimäisen lopputuloksen. Häivytä värien rajat pehmeällä häivtyssiveltimellä ja lisää valkoista vielä kulmaluulle.

3.Tee mustalla eye-linerillä rajaus ripsien tyveen, paksuntamalla viivaa ulkonurkkaa kohden, niin, että rajaus mukailee levitettyä luomiväriä.
4. Tee kimallerajaus osittain mustan rajauksen päälle.

5. Liimaa vielä halutessasi ripsiliimalla strassi silmänurkkaan ja hurja silmämeikki on viimeistelty!

Tässä vielä kaikki käytetyt meikit pohjustusvoidetta lukuunottamatta. Kuten voitte päätellä, kirkkaan pinkin huulipunan ja persikkaisen poskipunan jälkeen koko meikki oli todella näyttävä ja kirjaimellisesti shokkimeikki. Kiitokset vielä Johannalle meikkattavana olosta! :)

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Lovely lunch

Tänään salin jälkeen oli kurniva nälkä ja päätin tehdä pitkästä aikaa lounaaksi salaattia. Samaan settiin yhdistin itsetehdyt ja -maustetut lohkoperunat ja keitetyn kananmunan. Kyllä pysyi nälkä loitolla hyvin ja vatsa täyttyi. Pienellä vaivalla saa helposti hyvää ruokaa ja tänään olikin ihanaa nautiskella lounaasta auringon paistaessa. 

Maustoin viipaloidut perunat oliiviöljyllä, hunajalla ja erilaisilla yrteillä. (Uunissa noin 15-20 min)

Salaattipohjaan kuului jääsalaattia, tuoretta korianteria, kurkkua, tomaattia, ananasta ja juustokuutioita.

Päälle kourallinen erilaisia siemeniä ja annos oli valmis!

Kananmuna ja lohkotut perunat sopivat erinomaisesti salaatin lisukkeeksi ja täyttävät vatsan.

Namnam! :P

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017