sunnuntai 31. tammikuuta 2016

BEAUTY FAVOURITES ATM

Tammikuussa olikin kauneusjuttujen puolella hieman hiljaisempaa, mutta onneksi vielä on aikaa korjata tuokin asia, sillä ajattelin nyt esitellä suosikkituotteeni tällä hetkellä. Listalle on päätynyt niin ihonhoitotuotteita, kosmetiikkaa, kynsilakkoja kuin hiustenhoitotuotteitakin. 


Essie kynsilakat

Olenkin jo aiemmin maininnut rakkaudestani Essien kynsilakkoihin ja tuo positiivinen suhde jatkuu edelleen. Tällä hetkellä suosikkisävyni ovat (vasemmalta oikealle) double breasted jacket, muchi muchi ja limo-scene. Erityisesti olen kuluttanut tuota viimeisintä nudelakkaa, joka on täydellinen sekoitus vaaleanpunaista ja beigeä. Näissä lakoissa on hyvät leveät sudit, erinomainen pysyvyys ja mahtava pigmentti. ♥


Lancôme Teint Miracle -meikkivoide ja KICKS Sculpting foundation -suti

Meikkivoide on uusin tulokkaani kosmetiikka-arsenaalissani ja samalla reissulla ostin myös meikkivoide siveltimen. Myyjä kehui tuotteiden yhteensopivuutta ja koen itsekin, että tuo combo on ollut todella toimiva. Olikin onni, että tuosta sarjasta löytyi itselleni sopiva sävy. Ihoni on siis todella vaalea, pintakuiva ja herkästi punoittava, joten vaadin hyvältä meikkivoiteelta paljon. Mielestäni kyseisen meikkivoiteen pysyvyys on myös kaikin puolin loistava. Meikkivoidesivellin taas tekee tarkkaa jälkeä ja sopii hyvin nestemäisille tuotteille. Olen pessyt sen jo useamman kerran (Marseille-saippualla) ja yksikään karva ei ole irronnut, tykkään siis tästäkin todella. 


Mac huulipuna

Huulipunia löytyykin jo kymmeniä, mutta tämä on sellainen sävy (lovelorn) jota välillä vierastan käyttää. Kyseessä on tyttömäinen vaaleanpunainen, erittäin kaunis väri. Nyt olen kuitenkin löytänyt punan uudelleen ja en malttanut olla jakamatta sitä tässä postauksessa. Macin punat pysyvät mielestäni huulilla kohtuullisen hyvin ja plussaa myös miedosta mausta. 


Dove Derma Spa -kosteusvoide

Olen luottanut vartalorasvoissa aina Doveen ja tälläkään kertaa merkki ei pettänyt. Sain eräiltä messuilta testiin uuden tuotesarjan Derma Span kosteusvoiteen ja olen niin tyytyväinen. Tuote jättää ihon pehmeäksi ja kosteutetuksi pitkäksi aikaa ja mikä parasta, se imeytyy aivan salamannopeasti. Kaupoissa tuubi taita olla hieman erinäköinen, sillä tämä oli tosiaan näytekappale, mutta joka tapauksessa suosittelen lämpimästi testaamaan tätä Doven uutuutta. Tuo rasva hemmottelee täydellisesti talvesta kärsineitä kuivia sääriä. 


Four Reasons hopeasuihke ja lämpösuoja

Tykkään todella paljon Four reasonsin hinta-laatusuhteesta. Tuo hopeasuihke on itselläni lähes päivittäisessä käytössä. Suihkutan sitä miltei aina ennen hiustenharjausta ja se auttaa pitämään vaaleissa hiuksissa kylmän sävyn. Lämpösuojasuihke taas toimii loistavasti aina ennen föönausta ja muotoiluraudan käyttöä. Kumpikaan ei jätä hiuksia tahmaiseksi tai tuota mitään kummallisia hajuja. Tähän kaksikkoon aion luottaa jatkossakin. 

Millaisia tuotesuosikkeja teillä on kauneuden saralla tällä hetkellä?

perjantai 29. tammikuuta 2016

JANUARY IN PICTURES

Tammikuu hurahtikin yllättävän nopeasti ja parin päivän päästä ollaankin taas hippasen lähempänä kevättä, helmikuun puolella. Oma tammikuuni meni pitkälti lomaillessa, sillä kouluun palasin vasta kuun puolen välin jälkeen. Olen siis ehtinyt rentoutumaan, kiertelemään aleja, näkemään ystäviäni, lukemaan kirjoja, käymään kampaajalla, katsomaan luvattoman monta jaksoa unelmien poikamiestä, nauttimaan talvesta ja järjestellä kotiani. Tässä pieni kuvakatsaus kännykän saloihin.


1 Kauniit tulppaanit piristävät kotia. 2 Olen innostunut jälleen raitapaidoista! 3 Talvinen kaunis Helsinki. 4 Kotioloilua parhaimmillaan. 


1 Herkkusalaateilla ystäväni kanssa Stockmannin kahvilassa. 2 Iltafiiliksiä hyvän kirjan kera. 3 Lauantailatet siskoni kanssa. 4 Uusin iltapalasuosikkini; vaniljajogurttia, omenoita, hunajaa ja kanelia.


1 Kiireisen aamun pelastus: tehosmoothie viinimarjoista. 2 Kävimme luistelemassa poikaystäväni kanssa tuossa parisen viikkoa sitten. 3 Sovituskopin ikuistamista 4 Talven suosikkiasusteeni; pehmeä pipo.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

tiistai 26. tammikuuta 2016

RESEPTI: TÄYTETYT PAPRIKAT

Tänään haluan jakaa teille yhden arkiruokasuosikkini. Täytetyt paprikat ovat helppo, nopea ja terveellinen ateria esimerkiksi lounaalle. Täyte on itse keksimäni ja siitä riittää noin 4 suureen paprikaan. Lisukkeeksi käy esimerkiksi raikas salaatti. Toivottavasti tykkäätte reseptistä! :)


Tarvitset:

- 4 paprikaa
- 1,5 dl keittämätöntä riisiä
- 400 g jauhenlihaa
- 1,5 dl maissia
- 1 sipuli
- 100 g yrttituorejuustoa
- juustoraastetta oman maun mukaan

Ohje

Pese paprikat ja poista sekä kannet että siemenkodat. Leikkaa pohjaa tasaisemmaksi, mikäli paprika ei pysy pystyssä. Paloittele jäljelle jääneet paprikan osat kulhoon. Paista jauhenliha ja keitä riisi. Kuullota silputtu sipuli. Sekoita kulhossa paprikan palat, maissi, jauhenliha, riisi, sipuli ja lisää sekaan tuorejuusto. Lusikoi täyte paprikoiden sisään ja raasta päälle juustoa. Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia 200 asteessa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

RESPECT


Tuntuu, että tänä päivänä monet ihmiset ovat todella itsekkäitä, epäkohteliaita ja arvaamattomia. Olen viime aikoina miettinyt todella paljon omaa käytöstäni ihmissuhteissani. Oli kyse sitten ystävyyssuhteesta, parisuhteesta tai perhesuhteesta, olen sitä mieltä että tärkein asia on toisen ihmisen kunnioittaminen. Tiedän tehneeni virheitä, mutta samaan aikaan huomaan myös kehittyneeni. Jokainen suhde on erilainen ja kaikkien elämässä tulee joskus niitä ylä- ja alamäkiä. Välillä on hyvä miettiä, millaisilla ihmisillä itsensä ympäröi.

Avoimuus, joustavuus, rehellisyys ja nimenomaan se toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen ovat mulle todella tärkeitä arvoja ihmissuhteissa ja haluan jonain päivänä viedä niitä myös eteenpäin omalle perheelleni. Vaikka olen vasta 20-vuotias, olen alkanut miettimään todella tarkasti, millaisia ihmisiä haluan elämääni ja ennen kaikkea, millainen ihminen haluan itse olla muille? Kun toinen ihminen, tai tietty porukka tuntuu enemmän ahdistavalta tai kuluttavalta, kuin antavalta, on aika tehdä valintoja ja todella miettiä, mikä olisi parhaaksi kaikille. Itseäni inhottaa valtavasti itsekeskeisyys, kiittämättömyys ja toisen ihmisen pitäminen itsestäänselvyytenä. Suhteet, jotka perustuvat em. ovat mielestäni äärimmäisen kuluttavia ja jos kaikki energia menee sen miettimiseen, miten voisi miellyttää muita, ovat asiat väärillä urilla. Ihmisen täytyy saada olla oma itsensä ja samalla osata kunnioittaa muita. Se, että on oma itsensä ja itsevarma, ei tarkoita sitä, etteikö voisi joustaa asioissa ja kuunnella muita. 

Kaikilla ihmisillä on joskus huonoja päiviä ja silloin tällöin tuntuu minustakin siltä, että otan asiat todella raskaasti ja näen helposti negatiivisen puolen. Perusperiaatteeni on kuitenkin se, että elämässä tulee olla onnellinen ja ympäröivät ihmiset vaikuttavat siihen valtavasti. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi huonoihin ihmissuhteisiin, riitoihin ja mielipahaan. Joskus on oltava rohkea ja ajateltava myös omaa parastaan. Onnellinen ihmissuhde on loppupeleissä kuitenkin kahden kauppa ja jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdelluksi kunnioituksella. 


Kuvat eivät tällä kertaa liittyneet aiheeseen, mutta halusin vain purkaa ajatuksiani. Onko teillä mietteitä liittyen toisen ihmisen kunnioittamiseen ja toimiviin ihmissuhteisiin? Kiitos, jos jaksoit lukea tekstin ja aivan ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! ♥

perjantai 22. tammikuuta 2016

HÄÄMESSUILLA

Viime viikonloppuna lähdimme ystäväni ja hänen äitinsä kanssa kiertämään häämessuja, jotka järjestettiin Helsingin vanhassa satamassa. Olen itseasiassa jo kerran aikaisemminkin vieraillut kyseisillä messuilla ja tällainen romantikko kun olen, olen nauttinut kyseisistä tapahtumista suunnattomasti. Tällä kertaa pääsin mukaan kaason roolissa ja ystäväni häät ovatkin sitten kesällä.

Kaasona oleminen ensimmäistä kertaa elämässäni merkitsee mulle todella paljon ja olen niin otettu, että rakas ystäväni minut tuohon rooliin valitsi. Samaan aikaan olen todella jännittynyt ja innoissani kaikesta häihin liittyvästä. Varsinkin kun kyseessä on pitkäaikainen, kuin toisilleen luotu pari, on ihanaa olla mukana heidän elämänsä tärkeimpänä päivänä. ♥

Messuilla päästiinkin hyvään tunnelmaan ja saatiin uusia ideoita häitä varten. Näytteille-esittelijöitä oli paljon; floristit, kampaajat, korumyyjät, juhlapukuliikkeet ja pitopalvelut kaikki yhden katon alla. Tapahtumasta löytyi myös valokuvaajia, bändejä ja tilavuokraajia. Morsian saikin useamman asian järjestettyä messuilla ja mikä parasta, hyvillä messualennuksilla varustettuna. Lisäksi kävimme kahdessa muotinäytöksessä ihailemassa sekä hää- että iltapukuja. Kokonaisuutena tapahtuma oli  mielestäni oikein onnistunut ja nyt sitten jatketaan häävalmisteluja kaikin tavoin kotoa käsin. 







Onko teillä kokemusta kaasona olemisesta, häämessuista tai häistä ylipäätään?

tiistai 19. tammikuuta 2016

3 KOLMEN MINUUTIN LETTIKAMPAUSTA

Blogini luetuimmissa teksteissä keikkuu edelleen eräs kampauspostaus ja siitä inspiroituneena halusin tehdä uuden kolmen lettikampauksen tutorialin. En todellakaan ole mikään ekspertti hiustenlaitossa, mutta silloin tällöin on kuitenkin kiva kokeilla jotakin uutta. Tämä postaus sisältää siis kolme nopeaa ja helppoa lettikampausta vaihe vaiheelta kuvattuna. Välineiksi riittävät harja, kaksi ponnaria ja muutama pinni. Lisäksi voit käyttää apuna kuivashampoota luomaan rakennetta ja hiuslakkaa antamaan tukea kampauksille.



Tuplaletti

1) Aloita harjaamalla kaikki hiukset toiselle puolelle päätä ja ota käteesi haluamasi verran hiuksia hieman etummaisten hiusten takaa.
2) Letitä tuo pienempi osio tavallisella letillä. Voit muotoilla lettiä vielä vetämällä pieniä osioita sivusuuntaan, jotta letti näyttäisi muhkeammalta.
3) Kun olet päässyt loppuun, lisää loput hiukset mukaan siten, että valmis letti on mukana yhdessä ison letin osiossa. 



Köysiletti

1) Tee itsellesi korkea ponnari.
2) Jaa hiukset kahteen osioon. Ala kieputtamaan molempia osioita samaan suuntaan eri käsillä. Sitten kieputa nuo osiot toistensa ympärille vastakkaiseen suuntaan, kuin kieputit ne yksittäin.
3) Kiinnitä hiustenloppu ponnarilla.



Lettipanta

1) Harjaa kaikki hiuksesi taaksepäin ja nappaa jommalta kummalta puolelta pieni osio hiuksia juuri korvan yläpuolelta.
2) Letitä tuo osio tavallisella letillä ja asettele se pääsi päälle niin, että hiustenloppu on toisen korvasi päällä.
3) Kiinnitä letti muutamalla ohuella pinnillä.

Mitäs tykkäsitte tästä lettikampauspostauksesta?

maanantai 18. tammikuuta 2016

RYTMIN VAIHDOS - HALUAN OLLA AAMUIHMINEN

Tiedättekö ne aamut, kun olet jostain syystä joutunut heräämään vaikka ennen seitsemää ja klo 10 olet jo saanut vaikka mitä aikaiseksi? Se on paras tunne kun on pirteänä menossa eteenpäin, vaikka osa ihmisistä vasta heräilee. Onkin tutkittu, että ihmiset, jotka heräävät aikaisemmin, ovat useimmiten tehokkaampia. Samaistun tuohon todella ja erityisesti loman aikana opin tuon kantapään kautta. 

Yleensä loma-aikoina heräilen viimeistään yhdeksän aikoihin, mutta tämä joululoma meni aivan penkin alle nukkumisen puolesta. Menin nukkumaan puolen yön jälkeen, heräilin keskellä yötä miten sattuu ja aamupäivä meni koisatessa helposti puoleen päivään asti. Herääminen oli takkuavaa, hidasta ja tuskaista. Usein vielä säädin herätyskelloa eteenpäin ja lopulta koko päivästä tuli yksi laiska kokonaisuus. 

Huomenna aloitan jälleen koulun ja on aika päästä kiinni rutiineihin. Unirytmin ylläpitämistä helpottaa erityisesti se, että menen kouluun joka päivä samaan aikaan (klo 8, apua!). Tarkoitukseni on tehdä aamuistani helpompia, pirteämpiä ja tehokkaampia. Suurin vaikeus tulee varmasti olemaan viikonloput, jolloin vietän vapaata. Olisihan se nyt ihanaa nukkua pitkään ja nauttia hitaista aamuista, mutta sen tekemällä pilaan varmasti heräämisrytmini.


Aloitin eilen rytmini muuttamisen menemällä aikaisemmin nukkumaan ja sen sijaan, että olisin tuijottanut tietokoneen ruutua viimeiset hetket ennen nukkumaanmenoa, luin kirjaa. Se oli oikeastaan todella mukava ja lempeä tapa käydä nukkumaan. Myös raskaiden ruokien syömistä tulisi välttää muutamia tunteja ennen nukkumaanmenoa. Itse tykkään myös tuulettaa asuntoani, jotta uni tulisi paremmin viileässä. Pahin unen vihollinen on omalla kohdallani stressi ja sen välttäminen onkin avainasioita, mitä tulee laadukkaaseen uneen. Suosikkijuttuni uniasioista puhuttaessa on puhtaat petivaatteet. Vaihdan lakanat säännöllisesti ja lisään siten myös sängyn houkuttelevuutta.

Yksi hieman hassumpi vinkki aikaisen heräämisen helpottamiseksi on herkullinen aamiainen. Kun kaapissa odottaa ainekset terveellistä ja monipuolista aamiaista varten, on mukavampi nousta ylös myös väsyneenä. Viime aikoina olen myös käyttänyt musiikkia apuna heräämisessä ja olen huomannut sen todella vaikuttavan päivän fiilikseen. Myös kylmällä vedellä kasvojenpesu auttaa virkistymään unihiekoista ja turvonneista silmistä. 



Onko teillä vinkkejä unirytmin muuttamiseen, heräämisen helpottamiseen tai yleisesti uniasioihin liittyen? Haluan todella muuttaa itseni aamuihmiseksi ja saada siten lisää irti päivistäni. :)

lauantai 16. tammikuuta 2016

SPRING DECORATION

Lupailin sisustusaiheista postausta piakkoin ja en malttanut olla jakamatta inspiraatiotani jo näin etukäteen. Olen nimittäin kierrellyt viime aikoina todella paljon sisustuskauppoja ja sen myötä innostunut taas laittamaan kotia. Joulun jälkeen siivosin kaiken punaisen pois ja nyt asunto näyttää taas hieman valjulta. Rakastan vaaleaa sisustusta kuitenkin ja muutamalla muutoksella uskon, että kevätkotini on kotoisa, tyylikäs ja harmoninen. Varmaan useammat siellä ovat jo hoksanneet, että tykkään kovasti tehdä kollaaseja asiasta kuin asiasta ja tällä kertaa keräsin yhteen juttuja, jotka joko kuvaavat haluamaani sisustustyyliä tai löytyvät kodistani jo. 

Spring decoration

Sängynpääty. Olen haaveillut tikatusta, vaaleanbeigestä pehmeästä sängynpäädystä jo siitä asti kun leveämmän sängyn sain. Ja ilokseni voin kertoa, että löysin täydellisen yksilön pari viikkoa sitten ja se toimitetaan minulle luultavasti helmikuussa. Olen niin innoissani tästä elementistä, että tulette varmasti näkemään paljon kuvia uudesta tulokkaasta sen saavuttua!

Tekstiilit. Paksu torkkupeitto saa käydä talviteloille ja tilalle haluaisin ohuemman, beigen viltin, jossa on tähtikuviointi. Löysin itseasiassa varteenotettavan vaihtoehdon jo Askosta, mutta en ole sitä vielä kotiin kiikuttanut. Myös uusille koristetyynynpäällisille olisi tarvetta ja aion ostaa sellaisia, heti kun löydän mieleisiäni.

Piensisustus. Rakastan kauniita astioita ja joulun myötä kaappini ovat täydentyneet myös muutamalla uudella tulokkaalla. Lexingtonin mukit ovat edelleen suursuosikkejani, niin väriensä kuin kokonsakin puolesta. Kynttilät kuuluvat mun mielestä jokaiseen vuodenaikaan ja vaikka valon lisäännyttyä niiden polttaminen vähentyykin, kokonaan se ei lopu kuitenkaan. Taidetta olisi myös kiva alkaa keräilemään pikku hiljaa tämän kodin tyyliin. 

Tuoreet kukkaset. Ensimmäinen kevään merkki on ehdottomasti tulppaanit kotona. Neutraalin sisustuksen keskellä kasvitkin pääsevät paremmin esille ja ainakin omalla kohdallani tuoreet kukat tuovat iloa jokaiseen päivään. 

perjantai 15. tammikuuta 2016

SALE SHOPPING

Aleissa on tullut käytyä jo useamman kerran ja aina sieltä jotakin löytyy. Tällä kertaa suoritin eniten ostoksia nettikaupoissa, nimittäin vanhan kunnon H&M:n sivuilla. Vaatteiden lisäksi olen viime aikoina laittanut kotiakin uuteen uskoon, hieman keväisemmin sävyin, joten toinen osa ostospostauksesta tulee olemaan sisustuspainotteinen. Tässä kuitenkin muutamia löytöjä joulun alennusmyynneistä.


Mekot H&M ja Mango

Pikkumustia ei ole koskaan liikaa! Oikeasti, hyvin istuvat mustat mekot ovat oikeita aarteita vaatekaapissa. Itse löysin kaksi todella kivaa mallia, jotka sopivat mielestäni jokaiseen vuodenaikaan oikein hyvin. Vasemman puoleinen on sifonkimaista materiaalia ja se löytyi tosiaan H&M:n verkkokaupasta naurettavan halpaan hintaan. Pitsimekko on todella tyttömäinen, kaunis ja malliltaan hyvin klassinen A-linjainen mekko. 


Pooloneule H&M

Rakastan neuleita, erityisesti poolokauluksella varustettuja. Tämä viileän beigen värinen neuletunika herätti mielenkiintoni heti ja materiaalit tarkistettuani klikkasin sen pikapikaa ostoskoriin. Neule on melko ohutta kangasta, mutta sisältää mm. merinovillaa ja on siksi yllättävän lämmin ja sopii erinomaisesti talvipukeutumiseeni. 


Yömekot H&M

Nettiostoksilta mukaan lähti myös pari suloista yömekkoa. Molemmat ovat superpehmeää ja joustavaa puuvillaa, joten ovat erinomaisia yöasuiksi. Näille tulikin käyttöä heti joululomalla, kun muutamana päivänä yöpuku oli päällä pitkälle iltapäivään. (Hups!) Molemmilla oli hintaa alle kympin verran, eli säästin mukavasti alkuperäisiin hintoihin nähden. 


Farkut BikBok

Jos jotakin voin suositella, niin näitä farkkuja! Olen mustien farkkujen suurkuluttaja ja vuodessa tulee ostettua useampikin pari ihan myös töiden puolesta. Nämä BikBokin Superflex farkut ovat kuitenkin parhaita farkkuja, joita olen koskaan kokeillut. Venyvät mukavasti, mutteivat menetä muotoaan ja värikin pysyy hyvin yllä pesusta huolimatta. Aiemmin olen ostanut samat farkut normaalivyötäröllä, mutta nyt ostin tämän korkeamman mallin ja olen todella tyytyväinen. En tarvitse vyötä ja farkut pysyvät napakasti yllä, kuitenkaan puristamatta liikaa. Pure love ♥ 

Mitäs sanotte näistä ostoksista? Oletteko te tehneet hyviä alelöytöjä?

tiistai 12. tammikuuta 2016

MY DAY 11/01

9:00 Herään herätyskellooni ja nousen samantien ylös. (epätavallista)

9:03 kerään tummat pyykit koneeseen ja laitan pesukoneen pyörimään

9:10 palaan sänkyyn, nappaan kirjan käteen ja luen

9:30 laitan kirjan kiinni ja päätän ottaa vielä minitorkut

9:45 nousen vihdoin oikeasti ja ensimmäisenä laitan Spotifyn "Wake up Happy" -soittolistan soimaan, sujautan myös aamutossut jalkaani ja suuntaan keittiöön

9:50 mittaan puuroainekset kattilaan ja laitan lieden päälle, juon samalla ison lasin vettä

10:00 petaan sänkyni, selaan puhelimeen tulleet viestit ja Instagramin

10:10 valmis puuro edessä, eikun syömään! (kuvasin äkkiä annoksen ennen syömistä)


10:30 kirjoitan äkkiä luonnoksen tästä tekstistä ja lisään aamun tapahtumat bloggeriin, selaan myös yön aikana päivittyneet postaukset

10:40 apua, kello on jo noin paljon ja sovimme tapaavani veljeni kanssa klo 11, olen varma että tänään myöhästyn :/

10:45 whatsappini piippaa ja onneksi myös veljeni on jäljessä aikataulusta ja sovimme tapaavamme klo 11:15 taloni edessä

10:47 laitan pyykit kuivumaan


10:50 alan meikkaamaan ja laitan mahdollisimman yksinkertaisen arkimeikin, päätän myös kihartaa hiukseni ja laitan raudan lämpenemään, samalla pesen myös hampaani

11:00 olen pukenut ja aloitan kihartamisen, tänään on luvassa varsinaiset pikakiharrukset

11:18 heitän vaatteet niskaan ja laukun olalle, juoksen ulos jossa veljeni odottaa jo autossa  

11:40 suunnitelmissa on siis ostaa veljelleni huonekaluja ja toimia makutuomarina sisustuksen suhteen, ajamme siis Petikkoon, jossa onkin hyvä valikoima sisustuskauppoja

11:45-15:00 kierrämme kauppoja. testailemme sohvia, mittailemme mattoja ja ihastelen itsekseni kaikkea piensisustukseen liittyvää

15:00 jatkamme matkaa Tammistoon ja veljeni käy ostamassa golfbagin, odotan sillä aikaa autossa ja nappailen muutaman selfien, lisäksi ehdin viestitellä ystäväni kanssa illan tapaamisesta

15:45 nälkä yllättää ja päätämme pysähtyä Subwayhun syömään patongit

16:00 käymme vielä muutamassa kaupassa ja sitten pääsen veljeni kyydissä kotiin

16:45 kotona laitan ostamani tulppaanit maljakkoon ja vaihdan vaatteet, syön myös äkkiä yhden omenan ja alan valmistautua lähtöön


17:10 lähden kohti juna-asemaa ja huomaan, että kyseinen juna on tietysti myöhässä lumen takia

17:21 juna saapuu ja sisällä istuessani viestittelen poikaystäväni kanssa mitä hänen päiväänsä kuuluu

17:30 tapaan ystäväni keskustassa ja halaamme

17:30-19 kiertelemme kauppoja, juttelemme kuulumisia ja pohdimme tulevaa raskasta kevättä

19:00 käymme ostamassa juotavaa, istumme alas ja valittelemme väsymystä, tämän jälkeen vielä pari kauppaa ja sovituskopeissa ähisemistä


20:00 tiemme erkanevat ja halaamme jälleen hyvästien merkiksi ♥ 

20:05 päätän vielä kääntyä takaisin ja käydä ruokakaupassa

20:35 junassa kohti kotia, selailen jälleen puhelintani

20:40 saavun kotiin, puran ostokset, vaihdan rennompaan asun ja puen lämpimät sukat

20:45 laitan pinaattikeiton kiehumaan ja keitän samalla yhden kananmunan

21:00 kun olen syönyt suuntaan suihkuun ja viihdyn kuuman veden alla ennätyksellisen kauan kylmän päivän vuoksi

21:25 tunnen itseni jo hyvin väsyneeksi, mutta haluan sytyttää vielä kynttilöitä kotiin ja katsoa hieman unelmien poikamiestyttöä läppäriltä 
21:30 kietoudun peittoon ja avaan läppärin, selaan ensin blogeja, Facebookin, youtubea ja hieman nettikauppoja

21:50 rasvaan kasvoni, käteni ja juon vielä yhden ison lasin vettä

22:00 sitten yksi jakso unelmien poikamietyttöä ja silmät alkavatkin lupsua uhkaavasti kiinni

22:15 soitan vielä poikaystävälleni ja käymme läpi päivän tapahtumia, toivotamme hyvät yöt ja jatkan katselua 

23:20 kone kiinni, puhallan kynttilät sammuksiin ja käyn pesemässä hampaani 

23:30 viimeinen vilkaisu puhelimeen ja unimoodi päälle, zzzz


Sellainen oli oma maanantaini. :)

lauantai 9. tammikuuta 2016

ENERGY WATER

Kerroin tuossa pari postausta aiemmin, että tämä vuoden alkupuolisko olisi tarkoitus elää hyvin kevyellä linjalla ja saada oma kroppa taas kuntoon. Viikon verran vähähiilihydraattista ruokavaliota takana ja suuri apu tässä projektissa on ollut myös vesi. Olo on selkeästi parempi, raikkaampi ja turvotus on vähentynyt selkeästi. Tänään haluan jakaa hieman positiivisia asioita veden juonnista ja tsempata myös teitä juomaan hieman enemmän vettä joka päivä. 


- Riittävä vedenjuonti tekee ihosta kimmoisamman ja kirkkaamman.

- Vesi auttaa ylläpitämään suolen normaalia toimintaa.

- Nestehukka saattaa aiheuttaa päänsärkyä, joten säännöllinen vedenjuonti on erittäin tärkeää.

- Vesi pitää limakalvot terveempänä ja edistää siten vastustuskykyä. 

- Vesi pitää myös yllä yleistä vireystilaa.

- Vesi edistää aineenvaihduntaa.

- Vedenjuonti auttaa painonpudotuksessa ja tekee hyvää myös lihaksille.




Tein myös itse vaihtelun vuoksi tuollaista makuvettä, lisäämällä kraanaveden sekaan puolikkaan limen ja sitruunan paloiteltuna. Puristin myös hedelmienmehua veden sekaan ja lopputulos oli ihanan raikas! Voisin kuvitella, että tämä makuvesi sopisi kivasti myös kesäisempiin tunnelmiin. Aiemmin olen testannut veden seassa myös mansikoita ja appelsiinia. Vedenjuonti auttaa kyllä itselläni myös nälän tunteen hallinnassa ja erityisesti keskittymisen suhteen. Vedenjuonnissa on siis paljon plussia ja hyviä terveysvaikutuksia, jotka pitäisi kyllä muistaa joka päivä. 

Muistatteko te juoda säännöllisesti vettä ja löytyykö muita ideoita makuvesisekoituksiin?

torstai 7. tammikuuta 2016

FROSTY

Hui mikä talvisää! Tänään olikin hieman loma-aamua aikaisempi herätys, sillä lähdin tapaamaan ystäviäni kahvittelun merkeissä keskustaan. Tyttöjen näkeminen piristi ihanasti ja caramel lattekin maistui pitkästä aikaan. ♥ Oikeastaan tuo pakkanen oli ihanan kirpeä päivänaloitus. En ehkä osannut varautua siihen, että täällä Etelässäkin päästäisiin -20 asteeseen, mutta ainakin tuntee olonsa virkeäksi ulkoa tultuaan. Tänään olisi ohjelmassa vielä huonekalukauppojen kiertelyä ja autoilua. 

Ajattelin kuulumisten lomassa jakaa myös hieman kauneusjuttuja, sillä ostin viime viikolla uuden meikkivoiteen ja siitä on noussut parin käytön jälkeen suursuosikkini! Kyseessä on Lancômen Teint miracle -meikkivoide. Iho jää sileäksi, kuulaaksi ja voide levittyy todella helposti. Pitkäkestoisuus on myös plussa, varsinkin näillä säillä, kun ihoa koetellaan kunnolla. Toinen suosikkini talvimeikkiin on kaunis kuultava Diorin lip addict -kiiltopuna. Tuo puna on kuulunut arkimeikkiini jo jonkun tovin ja esittelinkin sen paremmin omassa postauksessaan täällä



 Nauttikaa kauniista talvipäivästä ja palaillaan toivottavasti pian!

tiistai 5. tammikuuta 2016

WINTER OUTFITS INSPIRATION

Ulkona pakkanen kiristyy ja tämän päivän vietettyäni kotona veluuriasussa teki mieli alkaa suunnittelemaan pukeutumista myös kylmille säille. Oma talvipukeutumiseni perustuu lämpimiin takkeihin, erilaisiin kenkiin ja erityisesti asusteisiin. Huivit, hanskat ja pipot muuttavat helposti koko ilmettä. Neulemekot, perusfarkut ja kauniit korut muodostavat sitten sen, mitä takin alle jää. Tässä kuitenkin neljä kokonaisuutta, joihin pukeutuisin pakkassäällä enemmän kuin mielelläni! 
Simple & elegant
Simple & elegant

Tämä asu on oma suosikkini. Vaaleat sävyt yhdistettynä mustiin yksityiskohtiin miellyttävät silmääni ja erityisesti nuo mustat nahkasaappaat näyttävät ihanan tyylikkäiltä. Mekon pariksi upeat hanskat ja tyttömäinen huulikiilto, niin asu sopisi vaikkapa treffi-iltaan luistinradalle.

Classy beige
Classy beige

Takit ovat ehdottomasti talvipukeutumisen perusta ja tuo klassinen beige takki sopii asuun kuin asuun. Korolliset nilkkurit näyttävät upeilta mustien farkkujen kanssa ja pidentävät sääriä huomaamatta. Pipo taas luo asuun rentoutta ja samanvärinen kaulahuivi saa asun näyttämään huolitellulta. 

Black, black & black
Black, black & black

Lähes kokomusta asu on aina helppo ja tyylikäs valinta. Tähän settiin löytyisi itseltäni käytännössä kaikki osat ja voisinkin kuvitella pukeutuvani näin vaikka heti. Poolokauluksiset neuleet ja ylipolvensaappaat ovatkin olleet massatrendejä tänä syksynä ja talvena. Piristäisin pelkistettyä asua vielä kauniin vaaleanpunaisella huulimeikillä. 

Loving light shades
Loving light shades

Haluan tuollaisen takin! Koko asu saikin inspiraationsa takin kauniista, neutraaleista sävyistä. Nude kynsilakka on ollut myös ihan vakiovarusteena omassa talvityylissäni. Beiget mokkanilkkurit lisäävät myös mielenkiintoa asuun. Kyseinen asu sopisi mielestäni hyvin vaikka koulupäivään. 

Mikä näistä asuista on teidän suosikkinne?

maanantai 4. tammikuuta 2016

DREAMS & GOALS FOR 2016

Uusi vuosi on lähtenyt jälleen käyntiin ja monella pyörii varmasti paljon ajatuksia uudesta minästä, paremmasta vuodesta ja erilaisista haasteista mielessä. Itse olen suhtautunut aina hieman skeptisesti uuden vuoden lupauksiin ja muutenkin en halua stressata itseäni liiallisilla tavoitteilla. 

Uusi vuosi on kuitenkin aina hyvä aika tarkastella elämäänsä, miettiä mihin on tyytyväinen ja mitä tulisi parantaa. Mielestäni elämä ei ole pelkkiä suorituksia ja kaikessa ei tarvitse onnistua. Tärkeimmät asiat ovat kuitenkin perhe, hyvinvointi, rakkaus ja onni. Oma vuoteni 2016 tulee olemaan melko stabiili, sillä jatkan koulua ja töitä samaan malliin, asun samassa asunnossa itsekseni ja toivottavasti ihmissuhteet säilyvät myös ennallaan. Ajattelin, että tällaisessa tilanteessa olisi helpompaa keskittyä muutoksiin ja panostaa pienten tavoitteiden saavuttamiseen. 


Listasin itselleni muutamia lupauksia, tavoitteita ja unelmia vuodelle 2016:

Hyvinvointi, urheilu, ravinto:

- Haluaisin oppia syömään uusia ruokia; kuten avocadoa, linssejä, sitrushedelmiä, pähkinöitä, susheja ja erilaisia keittoja. 
- Haluaisin pudottaa painoa muutaman kilon. Tämä on niin kiistanalainen kohta, että tekisi mieli tehdä siitä oma postauksensa, mutta lyhyesti sanottuna tällä hetkellä en koe oloani hyväksi ja tuntuu että kroppani ei ole "oma itsensä". Ruokavaliolla on tähän suurin merkitys ja olenkin jo aloittanut toimet tätä kohtaa varten. En ole koskaan aikaisemmin laihduttanut ja toivon, että projekti sujuu kiitettävästi.
- Haluaisin muuttaa unirytmiäni siten, että heräisin aikaisemmin ja kävisin nukkumaan aina ennen puolta yötä. 
- Haluaisin myös kokeilla uusia lajeja ensi vuoden aikana. 




Kauneus

- Tänä vuonna aion satsata erityisesti hiuksiini! Haluan kasvattaa hiuksiani pidemmäksi, pitää ne hyvässä kunnossa ja opetella tekemään enemmän kampauksia. Tämä tulee näkymään myös blogin puolella erilaisina tutorialeina ja hiusaiheisina postauksina.
- Toinen panostuksen kohde on kynnet. En tiedä onko tämä saavuttamattomissa oleva toive, mutta haluaisin kovasti vahvemmat ja pidemmät kynnet. Ensimmäisenä aionkin alkaa syömään biotiinia, jonka pitäisi auttaa hauraisiin kynsiin (ja hiuksiin). Kaikki vinkit kynsiin liittyen ovat myöskin tervetulleita.

♥ Blogi

- Blogi on minulle rakkaampi päivä päivältä ja koen, että tämä on todellakin se oma juttuni. Haluaisin vuonna 2016 tehdä blogista entistäkin paremman ja minun näköiseni. Toivon myös, että kuvien laatu paranee, sillä olen harkinnut jo pitkään uuden kameran ostoa.
- Banneri tulee muuttumaan, aion lisätä hyvinvointipostausten ja asupostausten määrää ja vastata nopeammin kommentteihin.
- Yksi toivottu idea minulla on pyörinyt myös pitkään ajatuksissa, sillä haluaisin kokeilla videon kuvaamista. Olen innostunut youtuben kauneusvideoista valtavasti viime aikoina ja kouluprojektien myötä olen päässyt myös hieman tutustumaan videoiden maailmaan. Mitä mieltä olette tästä? Toivotteko näkevänne videoita blogissani?


Sekalaiset

- Haluaisin kovasti matkustaa enemmän vuoden 2016 aikana, mutta en tiedä antaako opiskelijabudjettini periksi siihen suuntaan. Kotimaan matkailua ainakin, jos ei muu auta!
- Lupaan käydä hammaslääkärissä tänä vuonna! Varmaan omituinen kohta, mutta oikeasti, tämä on ollut mun to do -listalla nyt 3 vuotta. 
- Otan tavoitteekseni lukea yhden kirjan kuukaudessa, koulukirjojen lisäksi. 


Sellaisia tavoitteita ja lupauksia asetin itselleni tälle vuodelle. Toivottavasti jaksoitte lukea postauksen loppuun ja vastailla erityisesti blogiin liittyviin tavoitteisiin. Kaikki postausideat ja toiveet ovat myös tietysti enemmän kuin tervetulleita. Ei mulla muuta, ihanaa vuotta 2016! 

Blog Design by Get Polished | Copyright Just saying hi 2017